Tänä keväänä tapahtuu. Äiti saatiin haudanlepoon ja sain itsekin samalla tietynlaisen sisäisen rauhan tämän asian kanssa.

Ollaan laitettu asunto myyntiin ja kevät meneekin asunon kunnossa pitämisessä. Toivotaan, ettei näyttöjä tarvisi olla montaa kuukautta, sen verran henkisesti raskasta tämä on. Tieto siitä, että jossain vaiheessa päästään ”uuteen” kotiin, pitää kyllä mielen virkeänä ja ideoita ja ajatuksia tulevasta tulvii niin, ettei kaikkea voi edes ulos päästää. Vielä ollaan hiukan kaukana toistemme unelmapaikasta, mutta kulmat kun hiotaan, niin eiköhän se sopiva meille molemmille löydy. Kunhan tässä asiassa päästään etenemään myynnin suhteen ja löydetään se oma juttu, niin taas saa rauhan yhdelle asialle päässä. Siitä sitten myöhemmin lisää...

Parin viikon päästä ollaan perheen kanssa lähdössä Latviaan. Pieni irtiotto arjesta auttaa jaksamaan tämän kaiken hulabaloon keskellä. Aivan mahtavaa, kun vielä saa aikuiset lapset mukaan näille matkoille ja porukka sen kun lisäntyy. Kunhan reissu on tehty, yritän siitä jotain tänne kirjoittaa.

Kesälomaksi on varattu mökki pariksi viikoksi ja toiveena aurinkoiset kelit tietysti. Lähellä on kansallispuistoja, joissa on kyllä ihan pakko käydä koiran kanssa. Pitkä matka ei myöskään ole Valamon luostariin, joten eiköhän sielläkin tule käväistyä. Muut kesäsuunnitelmat ovat toistaiseksi vain suunnitelmia, jotka päätetään sitten lähempänä ajankohtaa.

Minulla tietysti siintää mielessä jo talvi ja talviloma, jonka saan pitää joulun ympärillä tänä vuonna. Haluan niin takaisin Intiaan, että pakko suunnitella sellainen matka, jonka saan miehelle myytyä. Ja ainahan tytär voi lähteä mukaan, jos miestä ei kiinnosta. Monet on kysyneet, miksi taas Intia, eikä vastausta tarvitse kauaa miettiä. Ihmiset, ruoka, rauha, ilmapiiri. Nämä riittävät lomapaikan valintaan. Uusiakin kohteita on kiva nähdä, muta tällä hetkellä elämässä on vaihe, joka haluaa takaisin Intiaan. Tarviiko sille edes aina selitystä, miksi näin on? Se, mikä sisimmässä tuntuu hyvältä, on itselle se oikea. Tällä hetkellä yritän taas opetella nauttimaan elämästä, se ei saa olla suorittamista ja toisten miellyttämistä. Minulla on siihen kuitenkin kaikki työvälineet: ihan mahtava perhe ympärillä, terve elämä, lähellä välittäviä ihmisiä, joten kaiken pitäisi olla helppoa. Hymy antaa paljon.

 Voi ei, on mennyt vuosia, kun viimeksi kirjoitin. En vain ole saanut aikaiseksi, vaikka elämässä on tapahtunut vaikka mitä. Liian paljon menetyksiä, mutta paljon myös onnistumista ja rakkautta.

2 vuotta sitten rakas koiramme lähti sateenkaarisillalle. Siellä sen on parempi olla. Siellä on vapaus ja rauha. Se hetki tuntui liian raskaalta kestää, enkä siitä edes halunnut puhua. Sain uuden ihanan kaverin. Pienen, ihanan vilkkaan seuralaisen, joka toi iloa elämään ja samalla auttoi jatkamaan arkea eteenpäin. 

Olemme yhdessä patikoineet lyhyita ja vähän pidempiä matkoja. Kulkeneet yhdessä Karhunkierroksen väsymättä, täynnä onnen tunnetta. Metsä ja luonto on se meidän juttu. Siitä ei saada ikinä tarpeeksemme. Ollaan käyty Riisitunturilla, Repovedellä, Sallassa, Pallastunturilla ja tietysti lähiseudun juttuja kuljettu. Ja matka on vasta alussa. 

Kahden viime vuoden aikana olen menettänyt ensin isäni ja kesällä äitini. Äidin ei ollut aika vielä lähteä, näin olin ajatellut, mutta sattumat muuttivat suuntaa ja äiti lähtikin isän luo. Uurnan lasku tänä keväänä on vielä edessä. Ikävä on kova ja itku on herkässä.

Mutta ihaniakin asioita on tapahtunut. Ollaan oltu pari kertaa Intiassa, kerran Nicaraguassa, joten maailmaakin on tullut tutkittua. Pietarissa oltiin koko perheen kanssa ja Lapissa koiran kanssa. Kaikista on vain hyviä muistoja, vaikka välillä vastoinkäymisiäkin oli. Irtiotto arjesta helpottaa, antaa tilaa hengittää.

Välillä olen hukassa ajatusteni kanssa, toisinaan saan langanpäästä kiinni. Joskus se tieto, mitä haluaa, on aivan selvää, mutta arkielämässä eläminen vie kauemmas siitä mitä sisällä haluan. Ehkä en ole vielä tarpeeksi vahva, ehkä epävarmuus vetää toiseen suuntaan...

Johan tästä onkin taas vierähtänyt tovi, kun sain kirjoitettua jotain tänne. Tabletilla homma ei oikein skulaa ja läppärillä en saanut nettiä auki. Yritä siinä sitten kirjoitta jotakin :)

Olen ollut todella saamaton...kaikkien asioiden suhteen. Kutomisvimmakin alkoi laantumaan, mutta vielä täältä noustaan. Johtunee kipeästä selästä, joka ei nyt tunnu paranevan millään. Lääkkeitten popsiminenkaan ei oikein innosta, kun niillä tuppaa olemaan muita vaikutuksia, joista en oikein välittäisi. Mm tätä jatkuvaa saamattomuutta ja väsymysta. Kaiken energian kun pistä töissä peliin, ei siitä paljoakaan illaksi jää. Tänään olisi tarkoitus kokeilla vielä hengitystekniikkaa, jolla voisi olla jotain parantavia vaikutuksia. Kokeillaan vielä sitäkin.

Tänään on itsenäisyyspäivä, mutta itse en oikein osaa suhtautua siihen sen vaatimalla arvostuksella. Tuntuu jotenkin siltä, että Linnan juhlat on päivän pääasia ja miten kukakin pukeutuu yms. turhan päiväistä skeidaa. Kuinka moni vieraista on ollut hankkimassa meille itsenäisyyttä? Juhlitaanko me oikeasti sitä, vai meneekö nykyään vähän ohi itse asian? Kaikilla on omat mielipiteensä, omani on ehkä vähän kriittinen. Pitkästä aikaa kyllä meinasin sytyttää ulos sinisen ja valkoisen kynttilän ja teen sen nimenomaan Suomen itsenäisyydelle ja kunnioittakseni niitä ihmisiä, jotka ovat olleet tavalla tai toisella sitä meille hankkimassa.

Ympärillä olevat ihmiset hössöttävät jo joulua. Meillä on tänä vuonna hieman erilainen joulu tulossa, kun pitkästä aikaa emme sitä kotona vietä perheen kesken. Jälkikasvu oli mielissään, kun mennään siskon luo isovanhempien kanssa. Itse en enää niin joulustakaan välitä, vaikka lasten ollessa pieniä ja ennen lapsiakin, olin totaalisesti jouluihminen. Vaikka se onkin muuttanut merkitystään, krääsäjoulusta rauhoittumisen ja hyvän ruoan jouluksi, ympäröivä jouluhapatus tekee siitä silti jotenkin hieman ahdistavan. Marraskuun viimeinen lauantai, kaupassa käydessämme, kuoro lauloi tonttulakit päässä joululauluja. Ei todellakaan kiva..varsinkaan kassoille, jotka joutuivat kuuntelemaan sitä kokopäivän. Jaksoivat silti hymyillä, hmmm...ehkä jotkut jopa nauttivat siitä, kuka tietää.

Koira odottaa lenkille lähtöä, joten täytynee alkaa valmistautumaan. Ehkä saan napattua ulkoilmasta jotain positiivista energiaa, jolla jaksankin sitten koko viikonlopun.

Voi tätä viikkoa...On ollut ihania hetkiä sekä juuri niitä, mitä ei toivoisi olevankaan. Mutta, mutta..mitä tämä elämä olisikaan ilman, että joskus kolhittaisiin ja kunnolla. Kai näistäkin pitää vaan ottaa opikseen ja jaksaa puurtaa entistä enemmän kaikkien eteen. Vanhemmat alkaa olemaan vanhoja ja sairaita, lapset taas teinejä ja elämänjanoisia, kaiken kokeilevia, itse voisi jo aloittaa seesteisen elämän ja rauhoittua ajattelemaan itseään..hah haa, sille ei vaan ole vielä aikaa, eikä tilaa, mutta tiedän, että senkin aika koittaa, kunhan jaksan vielä jonkin aikaa odottaa.

Viikko on siis mennyt jotensakin kummallisissa merkeissä. Mitään ei jäänyt käteen, mutta liikaa ehti tapahtua. Päästiinhän me miehen kanssa kaksin rentoutumaan laivalle, mutta sekin on niin nopeasti ohi ja arki edessä ennenkuin huomaakaan. Isänpäivää vietettiin melko tavanomaisissa merkeissä, hyvin syöden ja nauttien tyttaren tekemästä Browniesta ja jäätelöstä. Ohje löytyi kinuskikissa.fi sivuilta ja olikin tosi hyvää...

 

Kutomisinnostus on jatkunut ja tämän viikon tuloksena syntyi Jussikuvioinen mantteli koiralle. Ei järin iloinen ilme, kun paita puettiin päälle, ehkä se kelpaa kun kylmät ilmat kunnolla tulevat :) Itse olen saavutuksestani todella ylpeä, sen verran kauan kunnon kutomisesta on jo. Seuraavana on sitten vuorossa tyttärelle villasukat...

Viikko menikin sitten melko tavanomaisissa merkeissä. Olen saanut itseni riipaistua salille pariinkin otteeseen, mikä on jo aika paljon näin syksyllä. Toivottavasti jaksan jatkaa. Viikolla olleen raivoisan tuulen seurauksiakin saatiin siivottua eilen pihalla. Tuolit oli lennellyt pitkin pihapuskia ja havunoksat levinneet ympäriinsä, masentava näky, mutta onneksi ei mitään tuhoa ollut tullut. Toisaalta oli kiva haravoida syksyn viimeisiä lehtiä, sillä aikaa kun koira taisteli pallon kanssa.

Tänä aamuna kaikki tuntui taas jotenkin painavalta ja ikävältä. Ilma oli juuri sitä, mitä vähiten odotan ja jostain syystä muutenkin fiilikset oli miinusmerkkiset. Onneksi ensi viikolle on luvassa vähän irrottelua arjesta, josko sen voimin taas jaksaisi. Sitä on kuitenkin odotettu ja kahdenkeskinen aika miehen kanssa pitkästä aikaa sopii vallan mainiosti.

Happiness is when what you think,

what you say and what you do

are in harmony.

-Mahatma Gandhi-